Taskut täynnä

A lkaa olla aika tyhjentää pakastimesta vanhoja marjavarastoja, jotta kesällä pääsee sitten taas keräämään uusia niiden tilalle. Kehittelin siis jälkkäriksi tällaisen jogurttisen vadelmatiramisun, joka on hieman perinteistä tiramisua raikkaampi ja kesäisempi. Jogurttinen vadelmatiramisu ( isohko vuoallinen/n. 15 annosta) Kauramurotaikina (pellillinen) 300g voita 1 dl sokeria 3/4 dl fariinisokeria 2 munaa 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kaurahiutaleita 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria Voit myös käyttää valmista kauramurotaikinaa tai Digestive-keksejä, jotka kastat kahviin ja asettelet levyiksi vuokaan. Jogurttivaahto 4 dl vispikermaa 400g kreikkalaista jogurttia 2 dl vaniljajogurttia 100g valkosuklaata (+vähän raastettuna kerrosten väliin ja koristeeksi) 1 rkl vaniljasokeria Lisäksi n. 1-1,5 litraa vadelmia vahvaa kahvia kostuttamiseen Valmistusohje Vaahdota voi, sokeri ja fariinisokeri Lisää munat yksi kerrallaan vatkaten Sekoita kuivat aine

Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaikki on vielä heleän vihreää ja nupulla. Kun kasvit nostavat uniset päänsä maasta ja hiljalleen oikaisevat lehtensä. On kevään ihanin, vaaleanvihreä hetki. Olen viettänyt suuren osan tästä pitkästä viikonlopusta luonnossa kulkien, kuvaillen keväistä kauneutta ja yrittäen imeä itseeni tätä hetkeä. Liian nopeasti vihreä muuttuu tummaksi ja kielojen lehtiruusukkeet kiertyvät auki. Heleää kevättä kestää vain hetken. Kielonlehtien ruusukkeita Jotenkin minulle tuli mieleen tanssija tästä kielosta. Saniaisetkin nostavat jo päitään maasta. Vuorenkylässä ei valitettavasti kasva valkovuokkomeriä, joita aina ihastelen pääkaupunkiseudulla. Mutta kaunis on tämä ketunleipien mattokin. Mustikka kukkii jo. Myös puissa visertävät vihervarpuset ja tiellä päivää paistattelevat kangasperhoset sointuvat kauniisti kevään sävyihin. Vihervarpunen Kangasperhonen Joskus sitä to

En ollut koskaan nähnyt hippiäistä ennen tätä kevättä. Tai sanotaanko, etten ollut koskaan aikaisemmin huomannut hippiäistä. Näitä Euroopan pienimpiä lintuja on nimittäin todella vaikeaa nähdä. Ei niinkään niiden koon vuoksi (eivät ne ihan niin pieniä sentään ole...), vaan siksi että ne viihtyvät kuusen oksiston piiloissa ja hippiäisten höyhenpeitekin on täsmälleen kuusen värinen. Onhan niillä räväkkä kultainen kruunu päässään, mutta sitäkään ei kuusten pimeydestä helposti huomaa. Tänä keväänä päädyimme jotenkin siskoni kanssa juttelemaan hippiäisen laulusta. Emme kumpikaan tienneet, miltä se kuulosti, mutta olimme lukeneet sen olevan niin korkeaa että vanhemmilla ihmisillä saattoi olla vaikeuksia kuulla sitä. Mielenkiintomme tätä lintua kohtaan heräsi ja suuntasimme siis luontoporttiin  kuuntelemaan hippiäisen laulua. Se oli iloista ja hyvin korkeaa viserrystä, juuri sopivaa tuollaiselle pikkuruiselle linnulle. Ja kuinka ollakaan, sen jälkeen olen kuullut hippiäisen

Tällä teollisuusmetsien aikakaudella on aina mukava yllätys eksyä keskelle oikeaa ikimetsää. Tietenkin teollisuusmetsäkin voi olla todella kaunis, mutta on näissä täysin luonnontilaisissa kuusikoissa silti jotain erityistä taian tuntua. Sellaisessa paikassa alkaa väkisinkin nähdä jälkiä entisaikojen jättiläisistä, menninkäisistä ja keijukaisista. Löysimme perheeni kanssa tämän satumetsän hieman puolivahingossa. Päätimme kerran tässä keväällä käydä pienellä retkellä mökkimme lähiympäristössä, ja etsiskelimme kartasta jotain mielenkiintoisen näköistä paikkaa. Valintamme osui Paljakonpuroon, josta emme siis tienneet etukäteen oikein mitään. Paljakonpuro paljastui sieväksi pieneksi metsänoroksi, joka virtasi ihanan ikimetsän läpi. Siellä ei näkynyt ainuttakaan ihmisen jalanjälkeä tai moottorisahalla kaadetun puun kantoa. Ainoat sammaleeseen painuneet jäljet olivat peräisin hirven sorkista. Hirvien lisäksi metsässä näkyi asustaneen myös jättiläisiä, j

- Ja muita kuvia sammakkolammelta Hali ♥ Saku Sammakko kosiomatkallaan, nyt iskikin silmänsä rupikonnaan? No, olihan siinä laulussakin lajienvälistä rakkautta, ja rupikonna nyt on sentään paljon lähempänä sammakkoa kuin Hillevi Hiiri... Konnan ilmeestä päätellen tunne ei vain tainnut olla molemminpuolinen :D Kevättä on siis rinnassa myös sammakkomaailmassa. Jokaisesta tienvarren lammikosta kuuluu kova kurnutus ja sitten sarja pieniä molskahduksia sammakoiden paetessa veden alle. Eräällä iltakävelyllä osuimme siskoni kanssa keskelle rupikonnien kansainvaellusta kohti Ruuhilampea. Olisi pitänyt laskea, kuinka monta konnaa näimme tiellä lammen kohdalla, mutta oli niitä varmaan kymmenkunta. Rupikonnat nimittäin vaeltavat aina samalle lammelle kutemaan, joskus pitkienkin matkojen päästä. Vaikka tuo tie ei olekaan vilkkaasti liikennöity, siirsimme kuitenkin kaikki rupikonnat ojan puolelle, jotta ne pääsisivät turvallisesti perille asti. Matkalla kutupaikall